1/18/2015

VOGUE

Tehtävänä oli ensin katsoa yle-areenasta Voguen dokumentti, joka kertoi Voguen muotitoimittajista sekä päätoimittajista. Dokumentti oli kiinnostava ja oli hauska nähdä kuinka paljon vaivaa ja rahaa käytetään yhden kuvan saamiseen. Varsinkin silloin kun ei ollut mitään photoshoppeja käytettävänä kaikki oli niin aitoa.

Dokumentin katsomisen jälkeen piti valita kaksi muotitoimittajaa , joista kerron ja joista esin tietoa. Tehtävänä oli myös perehtyä heidän tyyliinsä ja kuvauksiin. Mistä tunnistaa yms.

  Polly Allen Mellen  

Kuva: täältä.

Polly Mellen toimi Amerikan Voguen muotitoimittajan vuosina 1966-1991. Hän piti itseään muodin kauhukakarana, ahkerana ja tunteellisena. Häntä kuvailtiin myös muodin voimapesänä. Polly pääsi alkuaikoinaan tekemään Voguen kalleimman muotikeikan Japaniin. Se kesti 5 viikkoa. Sellaisia ei enää järjestetä vaan kuvaukset kestävät 3 päivää.

Yllä oleva kuva on yksi Pollyn muotikuvista, hänen mielestään rannerengas pilasi kuvan, mutta juuri e teki kuvasta muotikuvan. 

  Camilla Nickerson  

kuva: täältä

Toimi muotitoimittajan Voguella 1992-2005 ja 2010- nykypäivänä.  Muoti on hänelle kulttuurin heijastus. Hän toivoo että kuvauksissa tapahtuisi jotain mikä saisi ideoita lähtemään lentoon. Hän haluaa luoda kuvistaan ajattomia ja ikimuistoisia. hän haluaa myös, että kuvat herättää kysymyksiä. Häntä kuvaillaan kumoukselliseksi ja salakavalaksi. Kuvauksien aikaan hän on tuskainen.

 Hän sai nerokkaan idean kuvata ihmisiä valvontakameroiden lailla, kun nämä rupesivat yleistymään. Silloin mallit eivät tienneet että heitä kuvataan. Se ei ollut lainkaan Voguen tyylistä, mutta se oli todellisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti